lauantai 25. tammikuuta 2014

Oon täynnä itteeni ku maatuska



Helou taas pitkästä aikaa (:

Viime postauksesta onki jo hurahtanu yli viikko, ohops. Koulussa ei oo oikeestaan ollu mitenkään kiire, oon vaa ollu tavallistaki laiskempi tekemään mitään hyödyllistä. Pakkaset on paukkunu edellee siinä kahenkymmenen paikkeilla ja sen ansiosta koulumatkat ja heppailut ei oo ollu mitään kauheen nautinnollista tekemistä. Edelleen oottelen sellasta unelma talvisäätä ; suunnilleen -10 pakkasta, pientä lumisadetta ja auringon paistetta. Nyt on kuitenki ainaki täks päiväks näköjään pakkaset vähän hellittäny, nimittäin aamulla mittari näytti vaan reilua -13 astetta ja lunta sataa tälläki hetkellä hiljalleen, gillar.


Mut nyt kuulumisia. Viime viikosta en enää turhan paljoa muista, mutta ainakin torstai ja perjantai oli ihan peruspäiviä koulussa. Perjantaina olin koulun jälkeen hetken Essillä. Kuvailtiin niin kauan kun tarkeni ja sitten syömäiltiin kaikenlaista. Taisin käydä tallillakin kun torstaina en jaksanut pakkaseen raahautua. Lauantai sujui löhöillessä, tallilla ja Samilla viettämässä sen synttäreitä. Sunnuntaina en tehnyt muuta kuin kävin jo aamupäivästä tallilla.






Essi :D 
Tällä viikolla koulussa on ollut melko rentoa ja tosi monilla tunneilla on kokeisiin kertailua ja viimeisten asioiden läpi käymistä ennen koetta. Torstaina oli bilsan päättöarvio koe ja stressasinkin sitä vaikka kuinka :D Ajattelin, että luen siihen hyvin, repäsen hyvän numeron ja jotain. Noh, enhän mä taaskaan jaksanut lukea kun ihan snadisti. Saa nähdä millanen numero sieltä tulee.
Toinen asia mikä sai kauheen stressin aikaan ; meillä on ens viikolla neljät kokeet ja kaikissa suhteellisen isot alueet tai muuten vaan paljon opeteltavaa. Ääh, en jaksais millään lukee millon mihinki kokeeseen koko ens viikkoa ! Pitää muutenki vissiin alotella urakkaa jo nyt viikonloppuna.. 



Lopetan tähän nyt kuitenkin valittamisen ennen ku kaikilta menee hermot. Vaikkakin koulussa ei siis ollu mitään ihmeempää tällä viikolla, en oo siltikään jotenki kerenny tekemään mitään ihmeempää. Oon aina loppujen lopuksi päätynyt makaamaan sänkyyn datailemaan. Laiska mikä laiska :D Tallillakaan en käynyt vuokraheppaa katsomassa kun maanantaina ja eilen, ja ratsastustunnilla tietysti keskiviikkona. Toi on siis mulle tosi vähän, koska yleensä oon heppailemassa melkeen everyday. Yhtenä päivänä olin sentään niin reipas, että tein vohveleita kauheen kasan, omnom.




Nää Essin tekemät muffinssit oli ihan superhyviä, suosittelen !
Ohjetta löytyy Essin blogista : http://kindofessi.blogspot.fi/2014/01/resepti-keksimuffinssit.html


Eilen päätin lopettaa laiskottelun ja mulla olikin yllättävän reipas olo. Heti kotiin päästyä söin ja vaihdoin vaatteet pikaisesti ja lähdin tallille. Ripeän aikataulun takia ehdin kotiin jo ennen viittä (yleensä en ole tuolloin vielä edes lähtenyt tallille). Nyt oli siis koko ilta aikaa ihan mihin vaan ja niimpä käytin ajan hyödyksi. Laitoin hiusnaamion, siivoilin, tein iiihan kaikki läksyt mitä oli, pesin heppajuttuja ja ehdin vielä koneellekkin. Kasilta käytiin hakemassa äitin kanssa vielä Subwaysta leivät. Loppu illan katsoin Varasto-leffaa minkä satuin löytämään kovalevyltä.








//nätti pakkaspäivä  //Subway  // Kahvionelmämä  //meitsi
Tänään mulla on ohjelmassa talleilua ja pitäs olla valmiina lähtöön jo vajaan tunnin päästä.. Iltapäivästä lueskelen varmaankin johonki kokeisiin ja illalla olis tarkotus tilailla Ifolorilta kuvia ja tehä köyhiä ritareita (:

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

I wanna see how you lose control

Moikka taas !

Siitä on taas jo jonku aikaa kun viimeks kirjottelin tänne. Vaikka mitään sen erikoisempaa ei ole tapahtunutkaan, ainakin yksi asia on muuttunut, nimittäin sää. Koko alkuviikko on ollut ihan älyttömän hienot ilmat ! Pakkasta -joidenkin mielestä vähän liikaakin-, auringon paistetta ja valoa pidempään illalla. Ainakin mun mielialoihin tämä sään muutos on vaikuttanut selkeesti ja nyt on ollut paljon pirteempi ja reippaampi olo. Vielä kun satais sitä lunta näin alkuunsa vaikka nyt kakskymmentä senttiä, sitten alettais puhumaan jo kunnon talvesta.


Siirrytään nyt kuitenkin kuulumisiin. Niinkuin jo tossa ylempänä mainitsin, mitään erikoista en ole alkuviikon aikana ehtinyt ja jaksanutkaan tehdä, mutta halusin silti tulla postailemaan jotain.
Sunnuntaina olin aamupäivän kotona löhöillen. Puolenpäivän aikaan laittauduin ja menin ulos ottamaan kuvia pikkusiskon kanssa, sekä laitoin systerille hiukset nätisti synttärijuhlia varten. Iltapäivästä lähdin tallilla ja illan hengasin vaan kotona tekemättä mitään viisasta.

Oon muuten ihan tosi huono karsimaan kuvia, joten näitä nyt riittää.. Toivottavasti ei kyllästytä.














Maanantaina oli kamala päivä. En ollut nukkunut hyvin ja siitä syystä olin ihan super väsynyt. Kituutin koulupäivän kahdeksasta kahteen ja kotona nuokuin läksyjä tehden ja vamppyyri päiväkirjoja katsoen. Illalla vaihdoin vielä micheliin-varustuksen päälle ja lähdin tallille. Ei muuten tullut edes kylmä !





Eilen elikkäs tiistaina oli melko normaali päivä. Koulu oli sitä samaa mitä yleensä ja kotona söin taas tylsyyteeni ja huomasin sen vasta jälkeenpäin. Tallille en mennyt ollenkaan, vaikka suunnitelma niin olikin, sillä unohduin taas tietokoneen ääreen enkä muistanut sopia kyytejä, eikä muutkaan niistä mitään mulle ilmoittaneet. Kun yllättäen olikin koko ilta "vapaata" en millään keksinyt mihin olisin aikani käyttänyt. Laittelin siis kynsiä, lojuin koneella, siivoilin ja suunnittelin huoneeseeni uutta sisustusta. Iltapalaksi tein pannukakkua ja herkuttelin sillä loppuillan.









Tänään oli koulussa viikon kevyin päivä ; liikuntaa, kaksoistunti fysiikkaa ja yksi matikka. Liikassa pelattiin sählyä ja pitkästä aikaa koko ryhmä innostui pelaamaan kunnolla. Näin pelaaminen oli yllättävän kivaa ja aamutunnit meni nopeasti. Pääsin koulusta kotiin kahdelta ja kotiin päästyä menin heti takaisin ulos kuvaamaan kaikenlaista. Aika nopeasti pihalla tuli kuitenkin vilu ja tulin sisälle tekemään läksyjä ja siirtämään kuvia. Nyt olenkin kirjoitellut tätä postausta ja kohta tulee kiire vaihtamaan vaatteita, että ehdin ratsastustunnille. Saa nähdä kuinka syväjäähän mä siellä menen ennen kuin pääsen kotiin.